Luottamushenkilö päättäjänä
Seurakunnan luottamuselinten ja työntekijöiden tehtävät ja toimivalta on määritelty Kirkkolaissa, Kirkkojärjestyksessä, Vaalijärjestyksessä sekä erilaisissa ohje- ja johtosäännöissä.
Yksi luottamushenkilön keskeisistä rooleista on tehdä päätöksiä. Päätösten taustalla on oltava laaja-alaista keskustelua seurakunnan perustehtävästä ja tulevaisuudesta. Hyvään päätöksentekoon kuuluu muun muassa asioiden hyvä valmistelu - yleensä valmistelijana on seurakunnan työntekijä - sekä päättäjien perehtyminen käsiteltävään asiaan. Luottamuselimissä on parhaimmillaan monen alan asiantuntijoita ja paljon elämänkokemusta, mikä hyödyttää koko seurakuntasuunnittelua.
Päätöksenteko ei ole aina mukavaa
Seurakuntaliitokset, yhteistyöhankkeet ja hankalat talouspäätökset ovat arkea ja tilanteet voivat olla ristiriitaisia. Päätöksentekoon liittyy joskus paljonkin tunteita. Luottamushenkilön on punnittava, mitkä ratkaisut tai rakenteet parhaiten mahdollistavat seurakunnan perustehtävän toteutumisen myös tulevaisuudessa.
Monesti luottamushenkilö on aktiivinen myös seurakunnan toiminnassa. Nämä kaksi eri roolia on syytä tiedostaa ja pitää erillään toisistaan. Luottamuselimessä luottamushenkilö edustaa usein työnantajaa suhteessa työntekijään. Näin on esimerkiksi silloin, kun päätetään työntekijän työsuhde-eduista. Käytännön seurakuntatoimintaa johtavat arjessa kuitenkin työntekijät.
