Oppisopimuskoulutus

Oppisopimuksella opiskeltaessa valtaosa oppimisesta tapahtuu käytännön työtehtävissä. Tämä edellyttää, että olet hankkinut oppisopimuskoulutukseen sopivan työpaikan alalta, johon opiskelet.

Työpaikalla opiskelun aikana työnantajasi kouluttaa sinua ja maksaa sinulle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Oppisopimukseen kuuluu myös oppilaitoksen ohjaamia teoriaopintoja, jotka ovat joko lähiopiskelua oppilaitoksellamme tai ohjattua etäopiskelua. Teoriaopetuksen ajalta voit saada päivärahaa sekä majoitus- ja matkakorvausta. Mikäli koulutuksesi tähtää näyttötutkintoon, sinun maksettavaksesi jää vain Opetushallituksen tutkintomaksu (58 €).

Voit suorittaa oppisopimuksella minkä tahansa ammatillisen perustutkinnon tai osallistua näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen. Koulutuksen pituus vaihtelee henkilökohtaisen suunnitelman mukaan, mutta perustutkintojen kesto on keskimäärin kaksi vuotta ja ammattitutkinnot yhdestä kahteen vuotta. Oppisopimuskoulutus soveltuu hyvin sekä nuorille että aikuisille.

Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta.

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan Kerro kaverille