|
Lasten ja nuorten erityisohjaajana toimit vaativissa kasvatus-, ohjaus- ja organisointitehtävissä lasten, nuorten ja heidän kulttuurinsa, erityiskasvatuksen sekä perheiden hyvinvoinnin ja elinolojen asiantuntijana. Työsi lähtökohtana on syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisy.
Tuleva työkenttäsi on hyvin laaja. Työskentelet esimerkiksi monikulttuurisessa, erityisnuoriso- tai lastensuojelutyössä, nuorten ja erityisryhmien työpajoissa ja toimintakeskuksissa, laitoksissa tai sairaaloissa, kansalais- tai järjestötoiminnassa, päivähoidossa, kouluissa, iltapäiväkerhoissa, vapaa-aikakeskuksissa, alan yrityksissä tai itsenäisenä yrittäjänä.
Tarvitset työssäsi erityisen vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Toimit moniammatillisissa ryhmissä ja pystyt rakentamaan itsenäisesti verkostoja työsi tueksi.
Tutkinnon rakenne
|
Pakolliset osat
|
|
Erityiskasvatus- ja ohjaus
|
|
Moniammatillinen työ
|
|
Yhteisöllisyys ja osallisuus
|
|
Kulttuurien kohtaaminen
|
|
Valinnainen osa (valitaan 1)
|
|
Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä ohjaus ja tukeminen
|
|
Erityistä tukea tarvitsevien nuorten ja heidän perheidensä ohjaus ja tukeminen
|
|
Vapaaehtoinen osa
|
|
Yrittäjyys
|
Opiskelu
Voit suorittaa tutkinnon suoraan tutkintotilaisuuksissa tai osallistumalla ensin tutkintoon valmistavaan koulutukseen. Jos osallistut valmistavaan koulutukseen, osaamisesi ja valmiutesi tutkinnon suorittamiseen kartoitetaan koulutuksen alussa ja sinulle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma. Halutessasi suoritat ammattitutkinnon kätevästi työsi ohessa, koska lähiopetusta on vain 2–4 päivää/kk. Opintoihin sisältyy myös etäopiskelua sekä työssäoppimista. Koulutuksen kesto on noin 1,5–2 vuotta.
Hinta
Jos opiskelet tutkintoa omaehtoisena lisäkoulutuksena, maksat opinnoistasi 350 € + Opetushallituksen näyttötutkintomaksun 58 € (vuonna 2011). Jos suoritat yksittäisiä osia tutkinnoista, yhden osan hinta on 100 €.
Jos haluat osoittaa osaamisesi suoraan tutkintotilaisuuksissa ilman valmistavaa koulutusta, yhden osan hinta on 300 € + Opetushallituksen tutkintomaksu 58 €.
Tutkinto soveltuu hyvin suoritettavaksi oppisopimuskoulutuksena (hinta 58 €). Kysy lisää oppisopimuskoulutusmahdollisuuksista lähimmästä oppisopimustoimistostasi. Lisätietoja työvoimapoliittisesta koulutuksesta löydät Työvoimahallinnon sivuilta.
Haku
Voit hakea lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkintoon, jos sinulla on tutkintoon soveltuva ammatillinen perustutkinto tai riittävästi työkokemusta alalta. Ammattitutkintoihin haku on jatkuva. Voit hakea koulutukseen esimerkiksi Koulutuskeskus Agricolassa vuosittain järjestettävien "HURRAA – henkilökohtainen urapalvelu" -päivien kautta, ottamalla yhteyttä tutkinnosta vastaavaan opettajaan tai täyttämällä tältä sivulta tulostettavan lomakkeen ja palauttamalla sen Koulutuskeskus Agricolaan.
KYSY LISÄÄ:
Tuula Kinnunen Opettaja p. 040 358 4010
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Opintotoimisto Huvilakatu 31 76130 PIEKSÄMÄKI p. 020 754 2611 tai 020 754 2612
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Lue lisää tutkinnon perusteista.
|